Saga Nyrén Piraatti. Feministi. Aktivisti.

Minimoidaan lapsille koituva haitta vanhempien erotessa

  • Minimoidaan lapsille koituva haitta vanhempien erotessa

Tiedättekö mikä on vähän ihmeellistä? Noin puolet avioliitoista päättyy eroon, mutta lainsäädäntömme on yhä aikakaudelta, jolloin avioero oli poikkeus. Myös lapsellisten avoparien erot ovat hankalia. Yhteiskunta on parhaimmillaan kuin perhe, jossa jokaiselle sallitaan autonomia ja itsemääräämisoikeus, mutta jokaista myös tuetaan elämän karikoissa. Sen takia meidän tulisi kehittää perhelainsäädäntöämme parempaan suuntaan. Sellaiseen, jossa vanhempien parisuhteen loppuminen ei aiheuttaisi niin suurta vahinkoa lapsille.

Väestöliitto kertoo, että on neljä lapsen kannalta merkittävää riskitekijää erossa:

  1. toisen vanhemman poissaolo lapsen jokapäiväisestä elämästä

  2. vaikeutunut lapsi-vanhempi-suhde

  3. taloudellisen tilanteen heikentyminen

  4. vanhempien keskinäinen riitaisuus

Käydään läpi muutama keino miten näihin riskitekijöihin voisi vaikuttaa yhteiskunnallisella tasolla.

Toisen vanhemman poissaolo lapsen jokapäiväisestä elämästä

Tähän voi olla monia syitä, mutta yksi aivan liian yleinen on se, ettei etävanhempi onnistu saamaan lapsille sopivaa kotia. Varsinkin etävanhemmaksi jääville miehille ero lasten äidistä on vakava riskitekijä asunnottomuudelle, työttömyydelle ja päihdeongelmille. Nämä kolme asiaa vaikuttavat toisiinsa. Perinteisen patriarkaalisen näkemyksen mukaan mies on perheensä pää ja hänen tehtävänsä on elättää lapset ja vaimo. Vaikka olemme tästä jo jonkin verran irrottautuneet, voi tämä fantasia elää alitajunnassa vahvana. Kun kokee menettävänsä perheensä ja samalla törmää vaikeuksiin saada asuntoa ja nähdä lapsiaan, voivat nämä vaikutukset heijastua mielenterveyteen kohtalokkain seurauksin. Olisi tärkeää, että yhteiskunta ottaisi huomioon myös etävanhemman lasten vanhempana ja tunnustaisi hänen merkityksen lasten hyvinvoinnille. Myös etävanhemman asunnottomuus on lapsille vaikea asia.

Edellisessä kappaleessa käytin termiä etävanhempi. Tässä on toinen parannusehdotus: Tehdään mahdolliseksi juridinen vuorovanhemmuus, jossa lapsilla tosiaan olisi kaksi kotia. Suomessa tämä ei vielä ole mahdollista. Suomessa on valittava, kuka on lähivanhempi, ja tämä lähivanhempi saa kaiken yhteiskunnallisen taloudellisen tuen sekä leijonanosan kaikesta psykososiaalisesta tuesta mitä on tarjolla. Näin tapahtuu siitä huolimatta, että lapset tosiasiallisesti asuisivat puolet ajasta niin sanotun etävanhemman luona. Suomessa on pelätty, että lapset stressaantuisivat kahdesta kodista, mutta tälle pelolle ei ole mitään perustetta. Ruotsista saadut kokemukset osoittavat, että arki kahden vanhemman kanssa on arvokasta - vaikka he asuisivat eri kodeissa. Itsekin avioerolapsena voin todeta, että kaksi kotia on paljon helpompi paletti kuin se, että pitäisi monta kertaa kuukaudessa käydä “tapaamassa” vanhempaa hänen kodissaan, jota ei omakseen saisi kutsua. Ja hei - joka toinen viikonloppu etävanhempansa luona käyvä vaihtaa kotia ihan yhtä monta kertaa kuin vuoroviikoin asuva. Tehdään vuoroasumisesta mahdollista ja luovutaan turhasta vastakkainasettelusta niissä perheissä, joissa todella on kaksi lastensa hyvinvointiin sitoutunutta vanhempaa!

Vuoroasumisessa eroavat miehet joutuvat ottamaan vastuuta lastensa arjesta. Tämä luo hyvää pohjaa isäkulttuurille ja normalisoi isien hoivarooleja. Liian monessa perheessä kotityöt ja lastenhoito jakautuvat epätasa-arvoisesti, eikä se ole hyväksi kellekään osapuolelle. Vuoroasumisessa vanhemmat pääsevät ja joutuvat tekemään töitä jokseenkin tasapuolisesti. Tämä parantaa äitien jaksamista, lasten hyvinvointia ja isien suhteita lapsiinsa, tuoden siten onnea heidän elämäänsä myös.

Vaikeutunut lapsi-vanhempi-suhde

Tämä kohta liittyy varmasti muihin kohtiin monella tapaa. Jos ei asu toisen vanhempansa kanssa, suhde kärsii. Vanhemman heikko taloudellinen tilanne stressaa ja vaikuttaa mielenterveyteen ja jaksamiseen. Vanhempien riitaisuus voi etäännyttää lasta. Ja jo ero itsessään saattaa nostattaa lapsessa pelkoja ja ahdistusta: Entä jos vanhemmat hylkäävät minut myös?

Jos kuitenkin otamme tämän kohdan tarkasteluun erillisenä asiana, niin ensimmäisenä vastakeinona tulee mieleen matalan kynnyksen mielenterveyspalvelut koko perheelle. Eron aikana muutama juttutuokio eroneuvolassa, sekä kullekin perheenjäsenelle yksinään, että vanhempi-lapsi pareille, voisi tehdä hyvää. Vanhempia voi yrittää kannustaa näkemään lapsen tarpeet omien tunnemyllerrysten keskellä. Lapselle juttutuokio voi tuoda uusia näkökulmia tilanteeseen ja auttaa löytämään omat voimavarat. Tämmöisiä palveluita voisi tarjota automaattisesti, ennaltaehkäisevästi neuvoloiden ja kouluterveydenhuollon kautta - tai jopa avioerohakemusta jättäessä. Pieni panostus ennaltaehkäisyyn voi tuoda suuret säästöt.

Mikäli perheessä on pieniä lapsia ja toinen vanhemmista jää pääasiassa yksin vastuuseen lapsista, olisi myös tärkeää tukea tämän vanhemman jaksamista. Kahden vanhemman perheet saavat sekä enemmän taloudellista tukea, että lastenhoitoapua perheeltään ja sukulaisiltaan. Yhden vanhemman perheitä voi siis olla tarpeen tukea esimerkiksi lastenhoitopalvelulla, mikäli omat verkostot eivät riitä.

Taloudellisen tilanteen heikentyminen

Tämä on haastava kohta, sillä kannatan perustuloa. Perustulossa yhtenä ideana on se, ettei makseta yksinhuoltajakorotuksia tai muutenkaan suurempia tukia osalle ihmisistä. Toisaalta toivoisin perustulomallin johtavan lisääntyneeseen yhteisölliseen asumiseen: Asumistuen ja kelan muiden koukeroiden takia on haastavaa asua ihmisten kanssa yhdessä. (Tästä kirjoitan lisää erillisessä postauksessa, voin päivittää linkin tähän jahka se valmistuu!) Yhteisöllinen asuminen vähentää asumiskuluja ja helpottaa lastenhoitovaihtareita.

Perustulo myös mahdollistaa joustavan osallistumisen työelämään. Työtön ja varaton yksinhuoltaja saa tukia todella monen eri pykälän perusteella, ja näiden tukien progressiivisuuden yhteisvaikutus on niin jyrkkä, ettei kahden lapsen yksinhuoltajan kannata käydä töissä alle 2500€/kk bruttopalkalla. Työllisyys on kuitenkin pitkällä tähtäimellä tärkeä asia, ja monella ne ansiotkin nousevat ajan mittaan kun vaan töitä tekee. Omasta kokemuksesta voin myös sanoa sen, että etenkin pienten lasten yksinhuoltajalla voi jaksaminen olla niin tiukalla, ettei täyspäiväiseen työssäkäyntiin yksinkertaisesti riitä eväät - mutta osa-aikaisen työssäkäynnin taloudellinen nettovaikutus lähenee nollaa. Perustulolla voisi tehdä töitä omien rajojensa mukaisesti, ja esimerkiksi opiskella siinä sivussa, nostaen tuntiansioitaan pikkuhiljaa.

Subjektiivinen päivähoito-oikeus on erityisen tärkeä yhden vanhemman perheille jossa ei voida tehdä keikkatöitä iltaisin ja viikonloppuisin, tai milloin ikinä toinen vanhempi on vapaalla. Monet keikkatyöt ovat luonteeltaan sellaisia, että aamulla soitetaan työnantajalle ja kysytään töiden perään. Nykyinen subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkoittaa sitä, ettei keikkatöitä voi ottaa vastaan sillä lapselle ei ole hoitopaikkaa. Jos pääsee kiinni johonkin säännöllisempään työhön, niin täysiaikainen hoitopaikka tulee löytyä kahden viikon sisällä - mutta se voi olla aivan eri puolella kuntaa. Subjektiivinen päivähoito-oikeus tuo paljon kaivattua joustavuutta lapsiperheiden elämään, ja vaikutus on erityisen vahva yhden vanhemman perheessä.

Vanhempien keskinäinen riitaisuus

Sopimusvapaus on hieno asia, mutta valitettavasti kaksi toisistaan eroavaa ihmistä ovat harvoin sellaisella sopimustuulella. Lapsen arki olisi hyvä turvata taloudellisesti ja molempien vanhempien olisi hyvä siihen osallistua. Suomessa on olemassa ohjeellinen laskuri joka auttaa sopivan summan löytämisessä, mutta siihen se meillä loppuukin: Numero isketään pöytään ja vanhemmat pistetään riitelemään keskenään aiheesta. Moni etävanhempi kokee vaikeaksi, että lähivanhempi saa päättää rahoista. Mikäli ei olla päädytty vuoroasumiseen, vaan lähivanhempi kantaa valtaosan lastenhoitovastuusta, on hänellä taas suuri riski köyhyydelle. Lompakkoa verottavat mm. isot asumiskulut, lapsiperheen yllättävät menot, tulonmenetykset, kun ei voi tehdä yhtä paljon töitä kuin muut, sekä totta kai arjen askareiden takia uupuminen joka heikentää taloussuunnittelua. Tämä kaikki voi näkyä vihan tunteina ja katkeruutena neuvotteluissa.

Oma ehdotukseni on se, että laskureiden tuloksia sovellettaisiin paljon suoremmin: Laskurin tulos, siinä neuvotteluvaraa +/- 20%. Oikeustaisteluja tulisi välttää, sillä ne ovat kalliita mutta eivät rakenna jaettua vanhemmuutta. Asiantuntija-avusteinen sovittelukäytäntö tuli Follo-hankkeen myötä vuonna 2014 valtakunnalliseksi, mutta toiveena on, että suurin osa asioista sovittaisiin kunnallisten peruspalveluiden kautta. Follo-sovittelu on ajateltu tilanteisiin jotka ovat jo riitaantuneet, eivät niiden ennaltaehkäisemiseen. Lastenvalvojien koulutusvaatimus on mikä tahansa ylempi korkeakoulututkinto - en tiedä, onko heillä loppujen lopuksi valmiuksia toimia diplomaatteina vanhempien välillä ja tuoda esille lasten parasta. Aiemmin mainittu eroneuvola voisi toimia paikkana jossa asioista sovitaan, psykososiaalisen tuen avulla.

Elatusavun lisäksi ositus voi aiheuttaa riitaisuutta. Yksi keino millä riitoja saataisiin mahdollisesti vähennettyä on se, että jokaisen pitäisi jo avioituessa ottaa kantaa miten omaisuus tulee jakaa kun avioliitto purkautuu. Se purkautuu kuitenkin aina, joko kuoleman tai eron kautta. Avio-oikeus on ollut tärkeä oikeus naisille aikana jolloin he eivät käyneet töissä tai ainakaan omanneet lähimainkaan samoja mahdollisuuksia tienesteihin kuin miehet. Nyt kuitenkin elämme eri ajassa, ja pariskunnat voisivat ruksia itselleen sopivan vaihtoehdon: Perinteinen avio-oikeus, joku muutamasta standardiavioehtomallista, vai heidän oma avioehtonsa. Tällä hetkellä perinteinen avio-oikeus on automaattinen, muut vaativat vaivaa. Valitsisiko useampi toisin jos se olisi helpompaa? Ja helpottaisiko se osituksia jos useampi pariskunta kävisi nämä keskustelut läpi ennen avioitumista? Esimerkiksi jo sellainen yksinkertainen avioehto joka rajaa perinnöt ja lahjat pois avio-oikeuden piiristä voi tuntua monesta oikeudenmukaisemmalta ja helpommalta hyväksyä.

Kohti perhelainsäädännön uutta aikaa

Olen tässä tekstissä keskittynyt lähinnä nykyisen parisuhdekeskeisen perhelainsäädäntömme hienosäätämiseen romanttis-seksuaalisen parisuhteen päättyessä. Nämä askeleet ovat mahdollisia ottaa jo ensi vaalikaudella. Pidemmällä tähtäimellä toivoisin kuitenkin perhelainsäädännön räjäyttämistä. Perhettä ei tarvitse perustaa romanttis-seksuaalisen kumppanin kanssa, ystäväkin käy, tai vaikkapa sisarus. Niitä romanttis-seksuaalisia kumppaneitakin voi olla useita, ei vain yksi. Geneettinen ja juridinen vanhemmuus tulee selkeämmin erottaa toisistaan: Lasta tosiasiallisesti kasvattavalla vanhemmalla tulee olla juridiset edellytykset hoitaa tehtäväänsä, mutta suljetut adoptiot ja anonyymit sukusolujen luovuttajat kuuluvat historiaan. Lapsella on paitsi oikeus tietää mistä hänen geeninsä ovat peräisin, myös oikeus tavata biologisia vanhempiaan mikäli he ovat siihen suostuvaisia.

Tämä tavoite vaatii kuitenkin niin perustavanlaatuisia muutoksia perhelainsäädäntöön, ettei sitä voi toteuttaa yhden vaalikauden aikana. Tehdään muutoksia askel kerrallaan olemassaolevaan lainsäädäntöön ja pidetään tavoite korkealla!

 

Lähteitä ja lisälukemista:

https://www.forskning.se/2017/01/12/vaxelvist-boende-bast-for-skilsmassobarnen/

http://www.vaestoliitto.fi/vanhemmuus/tietoa_vanhemmille/pienten_lasten_vanhemmat/lapset_ja_ero/

https://oikeus.fi/fi/index/ajankohtaista/tiedotteet/2014/04/asiantuntija-avusteinenhuoltoriitojensovittelutuomioistuimessatuleevaltakunnalliseksi.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

4Suosittele

4 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Tähän voi olla monia syitä, mutta yksi aivan liian yleinen on se, ettei etävanhempi onnistu saamaan lapsille sopivaa kotia. Varsinkin etävanhemmaksi jääville miehille ero lasten äidistä on vakava riskitekijä asunnottomuudelle, työttömyydelle ja päihdeongelmille.»

Tämä on nähdäkseni merkittävä riski erotilanteissa. Puolison ja lasten menetys epäilemättä korottavat päideongelmien riskiä, josta seuraa myös työttömyyden riskin kohoaminen. Myös epärealistiset elatusapulaskelmat voivat aiheuttaa sen, että miehelle on aivan sama käykö töissä vai ei.

Elatusavussa on myös erittäin vahva demotivaatio kontaktin säilyttämiselle lapsiin. Yhdessäolo lasten kanssa vaatii poikkeuksetta taloudellisia menoja ja tosiasiaksi voi usein muodostua, että mies joutuisi maksamaan elatusavun tuplasti. Harvempi sitä haluaa, joten jos elatusapu on pakko maksaa, ei makseta mitään muuta, eikä siten nähdä lapsia.

Näin saattoi käydä itsellenikin vanhempieni erotessa. Isäni ei koskaan käyttänyt minuun juuri lainkaan rahaa ja syntymäpäivä- ja joululahjat olivat minimaalisia. Joskus antoi itse tehtyjä, mikä sinällään oli arvokas asia.

    «Moni etävanhempi kokee vaikeaksi, että lähivanhempi saa päättää rahoista.»

Tämä varmasti on keskeinen ongelma. Elatusavun siis pitäisi olla lasten elatukseen tarkoitettua rahaa, mutta etävanhemmalla ei ole mitään päätösvaltaa käyttää sitä lapsiin itse, vaan lähes kaikki mitä lapsia tavatessaan käyttää, tulee jo maksetun päälle. Lähivanhemmalla ei tietenkään ole mitään halua maksaa etävanhemmalle lapsen kanssa yhdessäolosta syntyneistä kustannuksista, kuten ruoista, matkakuluista, lasten tarvitsemista tarvikkeista etävanhemman luona ollessaan, harrastusvälineistä ja lahjoista. Elatusmaksujen luonapitovähennys on olematon. Tämä epäilemättä koetaan usein kohtuuttomaksi, jolloin monet isät saattavat minimoida kustannuksensa ja jättää tapaamiset kokonaan.

Eroaminen on naiselle usein taloudellisesti erittäin kannattavaa, varsinkin jos on työttömänä ja mies työssä. Jos kodin kuluja on muutenkin tasattu tulojen mukaan, voi naiselle pois muuttaessaan heti jäädä enemmän rahaa käteen kuin yhdessä asuassa. Elatusmaksujen ja muun avulla voi käytännössä moninkertaistaa käyttövaransa, miehen kustannuksella. Siihen tietenkin päälle mahdollinen omaisuuden jakamisesta saatu omaisuus. Sen jälkeen kun työssä käyvä mies on käytännössä siirtänyt palkkansa työttömälle vaimolleen ja itse elää työttömyyskorvauksen tasolla, voi lasten tapaaminen ja edes lahjojen ostaminen tehdä kipeää.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Alkoholistit tuntevat neljän A:n säännön. Auto, Asunto, Akka ja Ammatti.
Syrjäytymisen riski kasvaa potenssissa sitä mukaa, kun yksi A putoaa yhtälöstä pois.

Erotilanne poistaa heti yhden A:n ja usein myös toinen A eli asunto on menettämisen uhan alla. Usein nimittäin mies on se, joka joutuu lähtemään entisestä yhteisestä kodista. Joku saattaa purkaa tuskaansa alkoholilla ja sitten lähtee se kolmas A eli auto mikä johtaa viimeisen, eli ammatin lähtöön.

Ero joka tapauksessa ajaa miehen usein melkoisiin taloudellisiin vaikeuksiin, mitä tilannetta ei helpota se, että joutuu maksamaan elatusmaksuja ja siitä huolimatta elättämään lasta vuoroviikoin tai määräpäivin.

Käyttäjän saganyren kuva
Saga Nyrén

Vaikka todellakin kannatan etävanhemman (eli useimmiten isien) parempaa huomioonottamista erotilanteissa, niin tämä on kyllä myytti, että avioero olisi naiselle kannattavaa: Päinvastoin, juuri yksinhuoltajaäidit ovat suurimmassa köyhyysriskissä. Työssäkäynti on hankalaa, kulut ovat suuret ja jaksaminen äärirajoilla mikäli lasten arjesta vastaa yksin. Tästä poikkeuksen tekee pariskunnat joilla on ollut todella huomattavat erot tuloissa ja varallisuudessa, eli jos naiselle jää velaton omistusasunto tai mahdollisuus ostaa velaton omistusasunto. Harvalla pariskunnalla kuitenkaan ihan näin suuret erot on, että vaimo pystyisi eron jälkeen tasingolla hankkimaan velattoman perheasunnon.

Nykysysteemissä lähivanhempi vastaa kaikista lasten kuluista eikä neuvottelu monta kertaa vuodessa erilaisista kustannuksista ole kovinkaan hyvä ratkaisu sekään. Joissakin perheissä on päädytty siihen, että etä maksaa suoraan esimerkiksi päivähoitolaskun, jolloin hän kokee maksavansa juuri lasten kuluja.

Itselläni (kahden lapsen yksinhuoltajana, nykyään tosin avoliitossa) ainakin jo pelkästään tulonmenetykset ovat huomattavasti suuremmat kuin mitä elatusapu- tai elatustukitulot ovat vuosien varrella olleet. En voi tehdä yhtä paljon töitä kuin mitä tekisin lapsettomana, eivätkä opinnot etene samaan tahtiin, jolloin valmistuminen myöhästyy.

Tilanteessa joissa lapsen elämään sitoutuu kaksi vanhempaa, olisi vuoroasuminen kaikkien hyvinvointia nostava tekijä. Ei olisi etä/lähivanhempi jakoa, vaan kaksi tasavertaista vanhempaa. Vanhemmilla olisi paremmat mahdollisuudet työntekoon ja uran luomiseen. Ja lapsi hyötyisi kahden vanhemman antamasta ajasta, huomiosta ja resursseista.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «tämä on kyllä myytti, että avioero olisi naiselle kannattavaa»

En sanonut, että se olisi aina kannattavaa, mutta monessa tapauksessa on, riippuen puolisoiden elämäntilanteesta.

Tilanne voi syntyä monista tekijöistä. Esimerkiksi, on tavallista, että puolisot yhdessä asuessaan jakavat vuokransa tulojensa mukaan joko tasan tai suhteessa, myös silloin, kun toinen on työttömänä. Kuitenkin muuttaessa erilleen, työtön lähivanhempi saa vuokratukea lapsikorotuksilla, jolloin uuden asunnon vuokra voi olla huomattavastikin alhaisempi kuin vuokraosuus yhdessä asuessa.

Epäilemättä on myös tilanteita, joissa tilanne menee toisin päin.

Lasten kustannukset eivät myöskään ole lähelläkään laskennallisia elinkustannuksia jos vähääkään yrittää säästää niissä. Monet tuntemani hyvätuloisetkin vanhemmat ovat jotakuinkin pärjänneet pelkällä lapsilisärahalla, kaikki sen yli menevä on enemmän tai vähemmän ylimääräistä. Säästäväisyys voi toki vaatia jonkin verran enemmän ajan käyttöä.

    «Tilanteessa joissa lapsen elämään sitoutuu kaksi vanhempaa, olisi vuoroasuminen kaikkien hyvinvointia nostava tekijä. Ei olisi etä/lähivanhempi jakoa, vaan kaksi tasavertaista vanhempaa.»

Tästä olen samaa mieltä, että vuoroasumisen ja muiden järjestelyjen mallit pitäisi tuoda lainsäädäntöön tasavertaisemmin. Nyt on jotenkin oletuksena, että yhteishuoltajuudesta ja puolittaisesta vuoroasumisesta riippumatta "lähivanhemman" kulut ovat korkeammat ja hän on jotenkin enemmän vanhempi saadessaan lasten huoltoon kuuluvat rahat haltuunsa lähes yksinomaan.

On myös outoa, että sellainen elatussopimus, jossa etävanhempi suostuu maksamaan todellisten kulujen mukaan, ei ole mahdollinen. Vaikka rikas etävanhempi antaisi lähivanhemmalle rajattoman luottokortin, millä ostaa lapsille vaikka mitä kuukausittain, lain näkökulmasta sellaista ei voi hyväksyä, koska lain mukaan elatuksessa on tietty alaraja.

Eli lain mahdollistamat sopimukset ovat hyvin rajattuja siitä huolimatta, että vanhemmat haluaisivat tehdä toisenlaisen sopimuksen.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Tärkeintä olisi kuitenkin yrittää vaikuttaa siihen että parisuhteista suurempi osuus ei kariutuisi.

Käyttäjän ToniRintala kuva
Toni Rintala
Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

Joskus se on ollutkin käytännössä mahdotonta. Nykyisin se on jo liiankin helppoa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Käytännössä suuri osa erotilanteista taitaa olla hyvin ristiriitaisia, joissa on ajoittaisia riitoja, raivoa ja vihaa, mutta siitä huolimatta vahva kaipuu ja halu pysyä yhdessä. Asumusero voi sellaisissa tilanteissa tarjota stabiilin tasapainotilanteen. Avioerotkin yleensä haetaan riitatilanteissa vihanpuuskassa – siihen kaksivaiheisuuteenkin liittyy puolen vuoden ajan riski uudesta turhasta riitatilanteesta.

Asumusero kuitenkin aktivoi lain mallin lasten asumisesta ja huollosta, joka on käytännössä tarkoitettu sellaiseen mallitilanteeseen, jossa parisuhde katkeaa täysin, esimerkiksi tilanteessa jossa toinen löytää uuden kumppanin. Lähivanhempi (yleensä siis nainen) ei välttämättä halua nähdä tätä lain tarkoitusta tietyssä mallitilanteessa.

Riitely elatusmaksuista taitaa siksi kariuttaa hyvin monet parisuhteet, jotka asumuserosta huolimatta voisivat jatkua. Laskennallisella elatustarpeella ja -kyvyllä kun harvoin on paljoakaan tekemistä perheen todellisuuden kanssa ja lisäksi sitten se edellä mainittu, että mies ei saa käyttää jo maksamiaan lapsen rahoja lapseen, vaan joutuu maksamaan siihen päälle, mikä käytännössä menee naisen eduksi.

Näin voi olla siitä huolimatta, että pari asumuserosta huolimatta eläisi käytännössä jopa normaalissa parisuhteessa.

Lienee myös sanomatta selvää, että kaikki viranomaiset sosiaalityöntekijöistä lastenvalvojiin kehottavat naista hakemaan elatusapua, johon "lapsilla on oikeus". Kukapa ei haluaisi rahaa ja nainen ei sellaisessa tilanteessa ja viranomaistenkin painostamana aina helposti kykene asettumaan toisen asemaan, vaan pitää maksamista velvollisuutena. Asumuseroperheissä on varmasti tavallisesti sen verran riitelyä, että oikeutus voi jossain riitatilanteissa löytyä ja seuraavana päivänä marssitaan lakimiehen puheille. Elatusmaksut voivat olla naiselle myös keino kontrolloida miehen varallisuutta ja kulutusta, tarkoituksena estää, että mies löytäisi toisen naisen. Elatusmaksuista voi tällöin tulla parisuhteessa kohtuuton pakkokeino, jossa käytetään lakia ja viranomaisia puolisoa vastaan. Harvempi hyväksyy sellaista ja ilomielin jatkaa suhteessa.

Miehen ultimaattinen valtakeino on perheensä hylkääminen, mitä epäilemättä käyttää herkästi tilanteessa, jossa nainen käyttää valtakeinonaan ulkopuolista tahoa, kuten viranomaisia ja lakia. Sellaisessa tilanteessa nainenkaan ei välttämättä saa sitä mitä eniten halusi, eli miestä ja perheen pysymistä koossa – mutta on jo liian myöhäistä peräytyä.

Käyttäjän saganyren kuva
Saga Nyrén

Millä tavalla itse tukisit tätä?

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

Hyvä kirjoitus.

Lasten kiistaton etu on oikeus äitiin ja isään. Tulevaisuuden isä on itsenäinen, varallisesti ja sosiaalisesti hyvin toimeentuleva ihminen, jossa on suorat itsenäiset suhteet rakastamiinsa lapsiin. Ex-puolisosta riippumatta. Lisäksi hänellä on ex-puolison kanssa jaettu vanhemmuus suhteessa lapsiin. Täysin ilman elatusvelvollisuutta ja äitiyden perusteettomasta suosimisesta johtuvia epäkohtia.

Nykyelämässä nainen on aloitteellinen 80% eroista. Nainen jää lapsen lähivanhemmaksi 90% eroista. Jälkimmäisestä epäsuhdasta on päästävä hyvin äkkiä eroon lainsäädännön keinoin.

Erityisesti on kuitenkin päästävä muuttamaan käsitystämme äitiydestä. Naisella ei ole mitään erityistä asemaa lapsen kehityksessä vaan äidin ja isän roolit ovat yhteneviä. Länkätys äidinrakkauden erityisyydestä on yhtä aikansa elänyttä kuin NMT-puhelimet ja Lauantaitanssit. Kyseessä on homehtunut sosiaalinen konventio.

Toisaalta yhtä tärkeää on myös että miehet valmistautuvat jo ennen parinmuodostusta siihen tosiasian että avioliitto on väliaikainen rakenne ja lapsiperhe päättyy hurjalla todennäköisyydellä vaimon hakemaan eroon.

Tähän lääkkeeksi tarvitaan henkisellä ja yhteiskunnallisella tasolla neljä (4) asiaa: (1) miehille itsenäinen rahatalous. Tämä tarkoittaa puolisoiden taloudellisesta riippumattomuutta ja miesten irrottautumista miehen roolista perheen taloudellisena tukijalkana; (2) miehille itsenäinen suora suhde lapsiin. Ei enää apumiehen roolia arjen askareihin. Laatuaikaa suoraan lasten kanssa ilman äidin valvovaa silmää ja neuvonpitoa; (3) miesten itsenäisen taloudenpito. Eli 5-10v avioliittoa on oltava miehille riittävästi aikaa oppia ruoanlaitto ja siisteys ennen avioeroa ja (4) kieltäytyminen yhteiskuntamallista joka suosii äitejä isien oikeuksien kustannuksella. Vuoroasumisen vaatimus on ”troijan hevonen”; loistava tapa musertaa naisten perusteettomat yksinoikeudet erotilanteessa ja lasten huoltajuudessa. Ja tuhota räikeästi epäoikeuden elatusvelvollisuus ja sitä pyörittävä sossun ämmien (sori lastenvalvojien) kartelli.

Käyttäjän saganyren kuva
Saga Nyrén

Toki tämä kaikki lähtee siitä, että isät alkavat ottaa huomattavasti suurempaa roolia lastenhoidossa ja perheen arjen pyörittämisessä. Se vapauttaisi naisten aikaa palkkatyön tekoon ja naisten rahaa omien säästöjen kerryttämiseen, jolloin miehen rooli elättäjänä pienenisi itsestään.

Monet avioeroistahan itseasiassa liittyvät siihen, ettei mies ota vastuuta lapsiperheen arjen pyörittämisestä. Se ruoanlaitto ja pyykinpesu tulisi opetella *ennen* avioitumista.

Veikkaisin, että valtaosa äideistä ottaisi innolla vastaan sellaisen miehen joka osaa laittaa ruokaa, pestä pyykkiä, tietää mikä on neuvola ja miten siellä käydään, osaa ostaa lapsille säänmukaisia vaatteita, osaa sitoa kantoliinan tai ihan itse tutkia sitä YouTubea joka on ohjeita täynnä, tietää selkä menosuuntaan istuimen edut, järjestää lapsille hauskat synttärikutsut ja laittaa ne kutsutkin ajoissa kaikille päiväkotikavereille, ja niin edespäin. :) Saattaisi se vaimokin siis pysyä pitempään tyytyväisenä jos vanhemmuuden perustaidot ovat hanskassa. Itseasiassa tutkimuskin tukee tätä: Sellaiset perheet joissa miehet ovat olleet perhevapailla pysyvät yhdessä pitempään.

Perhevapaauudistus olisi tärkeä, miehet eivät jää vapaaehtoisesti hoitovapaille, siispä heitä pitäisi vähän potkia siihen. Ruotsista ja muista pohjoismaista on erittäin positiivisia kokemuksia.

Käyttäjän PetriHmlinen1 kuva
Petri Hämäläinen

On posketonta esittää väite että naisten suuri avioerohalukkuus johtuisivat kotitöiden tasaamattomuudesta. Aivan huivista vedetty ja ilman todellisuuspohjaa.

Ainoa peruste tällaiselle väitteelle lienee feministinen ideologia jonka mukaan kaikki naisten teot ovat miesten syytä. Uskomatonta tuubaa.

Todellisuus on täysin toinen. Miesten kotitöiden määrä on nelikertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana. Naisten tunnit ovat kasvaneet samassa ajassa alle 20% (ja nykyään siihen naisilla lasketaan Fb:n ja Tinderin näpräämimen; kodinkoneiden ja automaation määrän moninkertaistuessa). Ohessa linkki viralliseen tilastoon.

https://mobile.twitter.com/mtmannikko/status/10630...

Ja samassa 15 vuodessa avioerojen määrä on kasvanut. Eli miesten kotitöiden määrä ei korreloi mitenkään (muuta kuin ehkä käänteisesti) avioerojen kasvun kanssa.

Mitä ruoanlaittoon tulee ja siisteyteen, nykyään naiset oppivat nämä nimenomaan lasten syntyessä. Silloin googlataan miten ostovelli lämmitetään tai kananmunat keitetään. Nuoruus sitä ennen menee lattea hörppiessä eikä kokkaamassa tai tiskaamassa. Miehet eivät opi silloinkaan kun lapset syntyvät. Tähän tarvitaan muutos.

Perhevapaiden tarpeellisuudesta ja hyödyllisyydestä sekä perheelle ja erityisesti miehelle itselleen olen samaa mieltä. Itselläni on kokemus kahdesta maksetusta 6 kk:n isyyslomasta ja en voi kuin suositella. Olen myös lakimääräisyyden ja pakollisuudenkin puolella.

Sen sijaan isyysloman käyttämättömyyden syystä olemme eri mieltä. Miehet eivät jää isyyslomalle koska heillä ja perheellä ei ole siihen varaa. Halukkuutta miehillä on sitäkin enemmän. Vaihtoehtokustannus on liian suuri jos vaikka neljän tonnin palkasta jäädään tuhannen euron korvausta vastaan isyyslomalle. Tätä juuri tarkoittaa miehen laajempi vastuu perheen taloudellisesta asemasta. Mies jää raatamaan töihin ja tekemään rahaa koko perheelle vaikka varmasti jäisi mieluummin veronmaksajien rahoilla kikkailemaan vaippojen ja tuttipullojen kanssa. Ja näpräämään Fb:tä ja sitä tinderiä.

Toimituksen poiminnat